Yllätyksellinen Yölintu

mmm

Golfarin elämä on yllätyksiä täynnä. Pallo lähtee lavasta miten milloinkin ja pomppii ja päätyy mihin milloinkin. Harvemmin - joskin enenevästi - yllätyksiä tapahtuu ennen ensimmäistäkään pelisuoritusta.


Näin kuitenkin kävi tämän vuoden Yölintu-kisassa, joka oli tällä kertaa avoin kaikille seuran jäsenille. Tarkoitus oli pelata scramblea arvotuin parein. Scramble vaihtui kuitenkin jostakin, kisainfoon osallistumattomalle huithapelipelaajalle tuntemattomaksi jääneestä syystä greensomeksi.


Alkuhämmennyksen jälkeen pelimuodon vaihto alkoi tuntua hyvältä ratkaisulta. Ilta oli kuuma - auton lämpömittari näytti pelipaikalle saapuessa 32 astetta ja kotimatkalle lähtiessäkin vielä 25. Golfautoja ei ollut saatavilla - friban pelaajat taisivat viilettää niillä takamailla. Mutta eipä tarvinnut avauksen jälkeen lyödä kuin joka toinen lyönti. Toisekseen parien slopet olivat niin anteliaat, että greensome oli ehkä tasapuolisempi pelimuoto kuin scramble. Kolmanneksi, pääsimme pätsistä aikaisemmin pois.


Karin laatimat kaksi lintuaiheista kysymystä olivat tänä vuonna paljon viimevuotisia vaikeammat. Piti erottaa punavarpunen punarinnasta ja hemposta sekä lapintiainen hömötiaisesta ja jostakin muusta tiaisesta. Molempia ei saanut oikein mikään pari eivätkä vastaukset vaikuttaneet kisan voittoratkaisuun.


Voittajaksi pelasi pari Kimmo S ja Reijo L, jotka pelasivat nettotuloksen neljä alle eli 67. Toiseksi tulivat Milla R ja mauri V ja kolmanneksi Mikko M ja Pentti P.


Pelin jälkeen oli mielenkiintoinen puttikisa, jota oli hauska seurata sivustakin. Putterissa oli kaarevan varren päähän istutettu golfpallo. Oho-reaktioita ja naurua kuultiin paljon. Tiukan kisan voitti lopulta Juha R. Lähimmäksi lintua Hillin 5. väylällä osui Eki E.


Aina suositussa arvonnassa onnekkaita olivat Satu, Seija ja Harri.


Seuraavia yllätyksiä odotellessa.


./. sp


Tulokset

​​​​​​​​