Ikäkausimestaruudet ratkottiin heinäkuun helteessä

Kuvassa mestareista vasemmalta Riikka, Vuokko, Pasi, Markus, Sirkka ja Jukka. Kuvasta puuttuvat Juha ja Rauli.

Seuran ikäkausimestaruuskisat pelattiin tänä vuonna jo heinäkuussa, 26.-27.7. Viikonloppu oli helteinen, lämpötila kolmenkymmenen tienoissa molempina kisapäivinä. Osa tykkäsi, osa kärsi.

Osallistujia eri sarjoissa oli yhteensä 59 (viime vuonna 46, v. 2022 59). Eniten osallistujia oli M70-sarjassa ja pitkästä aikaa saatiin myös N70-sarja mukaan. Junioreitten ja MID-naisten sarjoihin ei valitettavasti ilmoittautunut yhtään pelaajaa. Miten saataisiin nuorta väkeä mukaan seuran kilpailuihin? Vai avautuuko kisaamisen riemu ja raastavuus vasta aikuisemmalla iällä?


Midit pelasivat lauantaina sekä Hillin että Valleyn ja sunnuntaina Hillin, muut sarjat lauantaina Hillin takaysin ja Valleyn ja sunnuntaina Hillin.


Helteestä vaiko mistä johtuen eräälle seniorille kertyi tuloskorttiin kaksi lyöntiä jo ennen ensimmäistäkään kisasuoritusta. Mauri V hörppi klubin terassilla kaikessa rauhassa aamukahvia samaan aikaan, kun hänen olisi pitänyt olla Hillin 10. reiän tiipaikalla. Eri sarjassa pelaava Timo H tuli ystävällisesti noutamaan Maurin terassilta ja hän ehti juuri ja juuri lyömään avauslyöntinsä ennen viiden minuutin aikarajaa, myöhästymisestä kahden lyönnin rangaistus. (Tämä tarina Maurin nimenomaisesta pyynnöstä aikakirjoihin). No, kertyi niitä ”turhia” lyöntejä monelle muullekin pelurille eri syistä: lihaskrampit, heikotus, aivojen ”sulaminen” yms.


Mutta mestaruuksista pelattiin ja mestarit ja muutkin sijoitukset saatiin jälleen kerran selville:

Midit M
1. Markus Kallioniemi
2. Topi Laurén
3. Joonas Valosaari

M50
1. Juha Ronkainen
2. Kimmo Salo
3. Kimmo Kulta

M60
1. Pasi Tanskanen
2. Hannu Tammi
3. Vellu Rinne

M70
1. Jukka Paakki
2. Timo Huuhtanen
3. Boris Panschin

M75
1. Rauli Raita
2. Timo Haaparanta
3. Pentti Pulkkinen

N50
1. Riikka Vanha-aho
2. Pirjo Sianoja-Laine
3. Sanna Lumminen

N60
1. Sirkka Peltokorpi
2. Satu Eckhardt
3. Anne Paakki


N70
1. Vuokko Karjalainen
2. Irene Vilpponen
3. Paula-Riitta Evilä

Seniorimestarilaatan klubitalon seinälle saavat parhaat tulokset pelanneet seniorit: miehistä Pasi Tanskanen (156) ja naisista Vuokko Karjalainen (165 lyöntiä).

Kiitokset kaikille osallistujille ja onnittelut menestyjille! Mestarit palkitaan totuttuun tapaan kauden päätösjuhlassa 4.10.



./. sp