Ajanvaraus

Tapahtumat

Kauppa

Anni Kaakkola ja Markus Kallioniemi ovat vuoden 2026 mestarit

Hill Side Golf Club ry:n mestaruuksista pelattiin 1.-2.8. Lauantaina pelaajat kiersivät sekä Hillin että Valleyn. Lopulliset ratkaisut tehtiin sunnuntaina Hillillä.

Pelisää oli aurinkoinen ja etenkin sunnuntaina melko tuulinen. Miehiä oli kisassa 29 ja naisia viisi.

Naisten mestaruuden vei selvällä erolla Anni Kaakkola (kierrostulokset 73+38+80). Toiseksi tuli Iida Kaakkola ja kolmanneksi Riikka Vanha-aho yhden lyönnin Iidalle hävinneenä.

Markus Kallioniemi hallitsi miesten sarjaa tasaisuudellaan ja otti lopulta selvän voiton (kierrokset 73, 36, 77) yhdeksän lyönnin erolla toiseksi tulleeseen Sakari Riikoseen, jolle Anselmi Vanjoki hävisi kolme lyöntiä.

Kisassa kirjattiin myös yksi albatrossi, jonka teki Mikko Kaase Hillin 9. väylällä.

Onnittelut mestareille ja muille mitalisteille! Palkinnot jaetaan kauden päätöstapahtumassa.

Tulokset

Riikka, Iida ja Anni

Sakari, Markus ja Anselmi

Albatrossimies Mikko Kaase