Kevät lähestyy – uskokaa vain.


​​​​​​​Tammikuu ja helmikuun alkukin on ollut epätavallisen kylmää keliä. Naapurin arvokas rouva kertoi, että hienoa kun on kolmas lumitalvi peräkkäin. Siitä huolimatta kevät on tulossa.


Aurinko laskee iltapäivällä viiden jälkeen – tarkka tänään Helsingin horisontissa oli klo 17.01. Viikko 8 on koululaisten hiihtoloma. Sen jälkeen päivän pitenemisen jo selkeästi huomaa. Päivä pitenee nelisenkymmentä minuuttia viikossa – 20 minuuttia niin aamuun kuin iltaankin. Valon määrä kasvaa – ja kaikki tulee tarpeeseen.


Kentän internetsivut alkavat olla jo tasolla 1.0. Osa sisällöistä odottelee vielä täydentymistä.


Ennakkotietona voi kertoa, että Early Birdie taitaa olla 15.6. ja kuten ko. kisaan tutustuneet hyvin muistavatkin lähtöaika on 03:45 ja peliohjeet klubin edustalla klo 03:30. Kisataan kuten aikaisemminkin bogeypisteistä ja en yllättyisi, jos lähimmäksi lippua kisassa olisi palkintona auto.


On aika käynnistää peruskuntokausi. Suosittelen lämpimästi vähintään neljän kilometrin kävelylenkkejä kolme kertaa viikossa. Jos haluat lisätä mukaan lajiharjoittelua niin pysähdy lyöntiin 150 metrin välein tai jos muistat kenttämme väylät riittävän hyvin voit heilahdusten väliä virittää väylien mukaiseksi. Lähipeliä voit harjoitella tavallisella kevyenliikenteen väylällä kävelemällä noin 15 metriä ja palaamalla sen jälkeen noin metri takaisin (chippi ja putti). Tuo lähipeli saattaa herättää kanssakulkijoissa kummastusta ja ehkä lyöntiharjoituksetkin …


PS
Ennusteen mukaan kentän aukeamiseen on enää 59 yötä